Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Jussi Rainio rehellisenä - Tämä hiersi Vain elämää -kuvauksissa: "Oltiin kaikki samassa kusessa…"

Vain elämää -sarjassa on tänä syksynä mukana Jussi Rainio.

11.10.2024 klo 9:00

Jussi Rainio

Jussi Rainio on Neon 2 -yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Kuva: Suomi24 Viihde


Neon 2 -yhtyeen solisti ja lauluntekijä Jussi Rainio on yksi uuden kauden Vain elämää -artisteista. Rainion musiikillinen matka alkoi 80-luvulla yhdessä Rami Alangon kanssa Bohemia-yhtyeessä. Sitten kieli vaihtui suomeksi ja syntyi legendaarinen Neon 2.


Moni muistaa Rainion myös tv:n Tähdet, tähdet -kisasta, jonka hän voitti v. 2019. Suomi24 Viihde haastatteli hyvin omaperäisen soundin omaavaa laulajalegendaa Vain elämää -ohjelmasta.


Mitä ajatuksia sinulla oli ennen Vain elämää -kuvauksiin lähtemistä?

-Mä lähdin sinne aika varautuneessa mielentilassa. Että miten meikäläisen introvertin mieli kestää sosiaalista kanssakäymistä ja todella pitkiä, 16 tuntisia päiviä ja niitä 14 putkeen. Mutta hokkuspokkus, tämä porukka oli niin mahtavaa, ettei ollut mitään ongelmia jutella kenenkään kanssa tai avautua. Meillä oli paljon yhteisiä asioita.


-Kaikki on esittäviä taiteilijoita, joilla on oma roolinsa, tuolla me oltiin ihmisiä ja niin iholla kuin voi olla. Tunteita oli ilmassa moneen suuntaan. Leirissä oli tunteiden vuoristorataa, se yllätti kaikki ennakko-odotukset, Rainio pohtii Suomi24 Viihteelle.


Jussi Rainio

Jussi Rainio kutsui Neon 2 -bändikaverin Rami Alangon lauteille Einin päivänä ja he vetivät Sulle tuli faksi -biisin. Kuva: Nelonen


Mikä siellä oli parasta?

-Parasta oli ilman muuta tämä porukka ja fiilis. Mulla oli niin koskettava fiilis (heti ekana päivänä), se ystävyyden tunne oli parasta. Me muodostettiin perhe, siinä ei kenenkään tarvinnut näytellä, ei spennata, eikä keulia. Se oli niin helppoa. Tämä on helvetin hyvä remmi, tällainen vanha mieskin pystyy löytämään vielä ystäviä, jotka tuntuu ihan tässä rinnan takana.


-Kaikkien loistavat vedot! Kun sai itse tehdä toisten artistien kappaleista versioista. Kyllä sieltä tulee aikamoisia pommeja. Ja se millaisia versioita muut artistit oli tehneet mun kappaleista. Odotin pienellä pelolla omaa päivääni, että miten päin mä oikein olen. Mutta loppujen lopuksi se oli paras päivä, sekin oli yllätys! Miten hyviä fiiliksiä sai porukasta ja siitä sosiaalisesta kanssakäymisestä, se oli mulle täysi yllätys.


Mikä oli pahinta?

-Oltiin vähän niinkuin jäniksen selässä. Koko ajan mentiin, vaihdettiin vaatteita, pistettiin meikkiä naamaan… Se hektinen ilmapiiri. Toisaalta oltiin kaikki samassa kusessa, se oli yhdistävä tekijä. Helpollahan me pitkätukkaiset miehet päästiin, mutta naiset heräsi varmaan seitsemältä aamulla. Ne aikataulut ja työtahti oli rankkaa.


-Plus se, että navetan ylisillä oli helvetin kuuma, siellä oli yli 35 astetta. Oli todella trooppista keliä. Ehdottomasti plussan puolelle jäi lopputulema.


Jussi Rainio

Jussi Rainio esittää Roope Salmisen päivänä kappaleen Pidä pää ylhääl ja sai tv-katsojat kyyneliin. Kuva: Nelonen


Rainion ja Neon 2 biiseistä moni muistaa Kemiaa-biisin, jossa lauletaan “Mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeenlaista kemiaa…” Miltä tuntuu vetää kyseinen kappale yleisön edessä aina vaan?

-Siinäpä se, se fiilis tulee sieltä yleisöstä. Kun sä heität sen biisin niille, niin yleisö laulaa sen sulle. Se on helkkarin mahtavaa, se on todella kiitollista, jos olet tehnyt biisin, olet vuodattanut paperille omasta päästäsi ja se jengi ostaa sen. Ne laulaa mukana ja kaikki osaa sen. Se on huikea tunne!

-Se on hienoa ja palkitsevaa, kun tuhatpäinen yleisö laulaa sun biisiä. Se saa laulamaan niitä samoja biisejä aina uudestaan ja uudestaan!


Jussi Rainion päivä Vain elämää -ohjelmassa 18.10.


Lue myös: Jussi Rainio tuli omat "eväät" mukana Vain elämää -kuvauksiin - Yllättävä syy: "Minä kun en..."


Lue myös: Oho! Hanna Pakarinen sai Roope Salmisen suivaantumaan Vain elämää lehdistötilaisuudessa:"Per**kele!"


Lue myös: Oliko baari-iltoja? Discokuningatar Eini rehellisenä Vain elämää -meiningeistä: "Kyllä meitä…"


Vain elämää Nelosella ja Ruudussa pe klo 20

Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi


Suomi24 Viihde

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»