Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Huomenta Suomi: TTK:sta tippunut Mika Saukkonen rehellisenä: "Kyllä Saukkosen pojan..."

Mika Saukkonen putosi viime sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta.

22.10.2024 klo 11:30

Tanssii Tähtien Kanssa

Mika Saukkonen on tuttu tv-kasvo urheilu-uutisten parista. Kuva: Suomi24 Viihde


Mika Saukkonen (58) on yksi Suomen tunnetuimmista urheilutoimittajista. Hän tehnyt mittavan 30-vuotisen uran selostajana ja juontajana. Saukkonen oli mukana tänä syksynä Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa opettajanaan Liisa Setälä.


Tanssipari pääsi pitkälle, sillä he tanssivat reilut kaksi kuukautta. Vaikkei tuomareilta herunut suuria pistemääriä, niin katsojat äänestivät Saukkosta jatkoon. Nyt tuli kuitenkin aika lähteä kisasta.


Mika Saukkonen ja Liisa Setälä kertoivat kuulumisiaan Huomenta Suomi -lähetyksessä 22.10. Saukkonen kertoo tunnelman olleen hyvä, kun kamerat sammuivat:

-Joku jopa sanoi, ettei ole noin helpottunutta TTK-putoajaa nähtykään ihan vähään aikaan. Ja siis puhutaan nyt musta. Meillä oli helpottunut olo, tietysti. Mutta tottakai, silloin, kun ollaan kisassa mukana, niin silloin vedetään täysillä ja katotaan, mihin se riittää. Mutta kyllä mä aika helpottunut olin, täytyy se todeta, Saukkonen pohtii haastattelussa.


Tanssii Tähtien Kanssa

Mika Saukkosen opettajana TTK:ssa oli vakiotanssien Suomen mestari, tanssinopettaja Liisa Setälä. Kuva: Suomi24 Viihde


Urheilutoimittaja-Saukkonen paljastaa syyn helpottuneeseen oloon:

-Mä katsoin, että yhdeksän viikkoa ja nämä jaksot, mitä oli, niin kyllä Saukkosen pojan potentiaali tuli selville aika monelle. Se alkoi olemaan siinä. Mä katsoin, että nyt on puristettu pojasta siitä ruodosta kaikki, mitä lähtee. Että sillä tavalla alkoi olla se osaamisen taso siinä.


TTK on rankka kokemus: on paljon uuden oppimista, treenejä, suoraa lähetystä... Näin Saukkonen pohtii Huomenta Suomessa:

-Kyllä ne mulle oli haastavia. Kun lähdetään sieltä lavatanssi miinus -tasolta, niin se koreografioiden opettelu vie aika suunnattomasti aikaa ja se lisää sitä painetta. Maanantaina tietää, että sunnuntaina pitäisi sitten osata. Se tuo sen haasteen ja sen henkisen paineen. Se on pakko laittaa sen jalka sinne oikein. Kyllä se oli haastavaa, mutta mielenkiintoista.


Saukkonen ja Setälä TTK:n urheiluteema-jaksossa. Kuva lainattu Tanssii Tähtien Kanssa Instagram-tililtä:



Opettaja Liisa Setälä kehuu tanssipartneriaan ja kertoo miehen vahvuuksista tanssijana näin:

-Ehdottomasti se heittäytymiskyky. Jotenkin sie sytyit aina niihin livetilanteisiin. Jotenkin näin, että nyt lähti.


Tanssii Tähtien kanssa suora lähetys on haastava, jopa kokeneelle tv-ammattilaiselle.

-Se livetilanne on aika jäätävä paikka, kenelle tahansa. Miljoona katsoo, kun sä menet sinne. Siinä live-tilanteessa tunsi, että se yleisö on meidän puolella. Ne toivoo, että kaikki onnistuu siinä. Ne muut sitä ennen, kenraali- ja lämppärivedot, jännitti mua enemmän kuin se varsinainen live, Saukkonen avaa suoraa live-tilannetta haastattelussa.


Lue myös: TV-kasvo Mika Saukkonen avoimena - Paljastaa, miksi lähti TTK-kisaan: "Tärkein syy oli…"


Lue myös: MTV: Arja Koriseva paljastaa - TTK-tanssissa "läheltä piti" -tilanne valjaiden takia: "Se oli..."


Lue myös: Bess avoimena - Tuotti karvaan pettymyksen Danny-rakkaalle TTK:n takia: "Hän huokaisi syvään ja…"


Tanssii Tähtien Kanssa MTV3 su klo 19.30

Huomenta Suomi MTV3

Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi


Lähde: Huomenta Suomi

Suomi24 Viihde

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»