Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Antonio Flores rehellisenä -Tämä oli oikeasti ikävää Farmilla: "En sano kenenkään nimeä, mutta..."

Antonio Flores on toisen kerran Farmilla ja nyt kyseessä on Farmi Suomi: Revanssi -ohjelma.

16.10.2024 klo 10:35

Farmi Suomi
Antonio Flores on stailisti, hius- ja meikkitaiteilija sekä yrittäjä. Kuva: Suomi24 Viihde


Antonio Flores on kuin kotonaan kaupungin vilskeessä ja tapahtumien ytimessä. Ecuadorissa syntynyt Flores oli mukana Farmi Suomen neljännellä kaudella ja Pekka Haaviston puolisonakin tunnettu kampaamoyrittäjä päätti lähteä mukaan ohjelman Revanssi-kauteen.


Farmilla eletään Pieksämäen lähellä maatilalla ilman moderneja välineitä, ei ole kännyköitä, tietokoneita tai televisiota. Ruoka tehdään yksinkertaisista raaka-aineista puuhellalla, vessa on ulkovessa, suihkua ei ole ja samassa huoneessa nukkuu useampi kisaaja. Pehtoori antaa tehtäviä, ja niistä saattaa saada palkinnoksi ruokatarvikkeita tai vaikkapa saunan avaimen. Näin myös Farmi Suomi: Revanssissa.


Farmi Suomi

Farmilaiset ensimmäisessä Revanssi-jaksossa kaksintaisteluareenan katsomossa. Kuva: Nelonen, Enni Simula


Mikä oli kivoin homma maalaismaisemissa Farmilla?

-Hmmm, rakentaminen, mulla ei ole mitään rakennusmies-kokemusta, mutta se oli kivaa. Nähdään se paperi (ohje), ja sitten se pitää tehdä näin ja näin. Oli kiva nähdä lopputulos, kuten kanala ja aitaus.

-En ollut koskaan ajatellut, että rakennusala ja parturitaito olisi käsityötä kumpikin. Toki sahaaminen on vähän eri asia kuin hiusten leikkaaminen, hyväntuulinen Flores kertoo Suomi24 Viihteen haastattelussa.


Mikä oli ikävintä Farmilla?

-Ikävintä oli… En sano kenenkään nimeä, mutta joskus oli vähän sellainen olo, että oli juoruamista. En tykkää juoruamisesta, enkä lähde siihen mukaan. Jos joku tulee kertomaan jotain, se jää siihen, mun ei tarvitse jakaa sitä. Juoruamisesta voi tulla ihmiselle paha mieli.


Farmi Suomi

Antonio Flores pääsi myös torppariksi ensimmäisellä Farmi-kaudellaan, tässä hän saa ohjeita pehtoorilta. Kuva Alpertti Rieskjärvi, Nelonen


Flores toteaa, että joskus hänen oma suomenkielensä ja reaktionsa saattavat aiheuttaa sekaannusta.

-Olen tosi tarkka, mitä mä sanon ja mitä mä en sano. Kieli voi olla vähän erikoinen, voin sanoa asiat liian suoraan, ja joku ihminen on ymmärtänyt sitten väärin.

-Olen ilopilleri ja hymyilen aina, vaikka joskus on ollut sellainen hetki, että jännittää. Jotkut voi ottaa sen pahasti, jos hymyilen sellaisessa paikassa, missä ei pitäisi. Se vain johtuu siitä, että jännittää, Flores paljastaa Suomi24 Viihteelle.


Lue myös: Onko Farmi Suomessa sisävessoja ja kännyköitä? Henny Harjusola lataa totuuden asiasta: "Meillä…"


Lue myös: Muistatko? Juha Mieto täräytti Farmilla suorat sanat - Nyt hiihtäjälegenda uudelleen tosi-tv:ssä!


Lue myös: Seiska: Nyt puhuu Miina Äkkijyrkkä - Romahdus Farmi-shokkipotkujen jälkeen: "Suoranaista murhaa..."


Farmi Suomi: Revanssi Nelosella ja Ruudussa ma klo 20.

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Suomi24 Viihde

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»