Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Ei taas! Ensitreffit alttarilla hämmentää - Onko tämä iso kompastuskivi yhdelle EA-parille?

Ensitreffit alttarilla uusi kausi starttasi. Yksi pareista on Taina ja Matti.

4.9.2024 klo 9:32

Ensitreffit alttarilla Taina

Ensitreffit alttarilla -pariskunta Matti ja Taina. Kuvat MTV3, kollaasi photocollage


Suosittuun Ensitreffit alttarilla -realityyn haki sankoin joukoin sinkkuja ja heidän joukostaan on valittu kuusi osallistujaa. Pariskunnat ovat valikoituneet toisilleen monenmoisien testauksien kautta asiantuntijoiden avustuksella.


Viime kaudella pisti silmään yksi tärkeä tekijä, mikä vaikutti parisuhteen onnistumiseen. Tuolloin asuinpaikkojen välimatkaa kertyi kaikille pareille reilusti. Morsio Pauliina asui Oulussa ja sulho Matti Vantaalla. Morsio Riia puolestaan asui Helsingissä ja Aleksi taasen Oulussa. Pääkaupunkiseudun ja Oulun maantieteellinen etäisyys on iso, noin 600 km. Kolmannellakin parilla oli se 200 km välimatkaa, kun Julia asui Espoossa ja Waltteri Lappeenrannassa.


Tällä kaudella erityisesti yhdellä pariskunnalla toteutuu sama kaava, sillä varhaiskasvatuksen opettaja Taina asuu Tampereella ja rakennusalalla työpäällikkönä toimiva Matti Oulussa. Jo sinkkujen esittelyteksteissä ope-Taina kertoo rakastavansa työtään ja elää aktiivista elämää, jossa perheellä ja ystävillä on iso rooli. Asuinpaikalla on näissä kaikissa iso rooli ja tällä parilla välimatkaa tulee noin 500 km.



Ensitreffit alttarilla Taina

Ensitreffit alttarilla -pariskunta Jenni ja Jyrki. Kuvat MTV3, kollaasi photocollage


Myös Jennillä ja Jyrkillä tulee olemaan välimatkaa asuinpaikkojen välissä, mutta he asuvat kuitenkin eteläisellä puolella Suomea. Luokanope-Jyrki asuu Kotkassa ja vakuutusalan palveluneuvoja Jenni asuu Helsingissä. Välimatkaa kertyy n. 135 km.



Ensitreffit alttarilla Taina

Ensitreffit alttarilla -pariskunta Anna ja Hai. Kuvat MTV3, kollaasi photocollage


Pariskunnista ainoastaan luokanopettaja Anna ja ohjelmistokehittäjä Hai asuvat suhteellisen samalla seudulla, sillä he molemmat asuvat pääkaupunkiseudulla. Anna asuu Espoossa ja Hai Järvenpäässä.


Ensitreffit-osallistujilla on jo omat, vakiintuneet elämät asuinpaikkakunnillaan. On työt, ystävät, perheet, harrastukset ja lemmikkieläimet. Nähtäväksi jää, miten pariskunnat saavat elämänsä ja parisuhteensa soljumaan välimatkasta huolimatta.


Lue myös: Harvinainen kuva! Ensitreffit-asiantuntija Tapani Alanen esittelee miehensä - Anssi-rakas on tässä!


Lue myös: Muistatko? Ensitreffit-Otto jätti Assi-morsion - Nyt täräyttää "redflageista" treffeillä: "Jos ei.."


Lue myös: MTV: Eronnut Ensitreffit Waltteri saa naisilta tällaisia suoria yhteydenottoja "Wow, en tiennyt..."


Ensitreffit alttarilla MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ti klo 21.

Katso tv-ohjelma-ajat Telsu.fi

Suomi24 Viihde

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»