rautatie
Vapaa kuvaus
Käyttäjän kirjoittamat viestit
22.07.2009
Aloitti uuden keskustelun: Eräs naispuolinen työkaveri on välillä erittäin mukava, välillä ei edes tervehdi
Minulla on murheenani seuraavanlainen tarina. Työpaikallani on eräs nainen. Aluksi hän oli mukava. Hän tervehti ja hänen kanssaan oli kiva jutella. Tuntemattomasta syystä hän lopetti reagoimasta minuun. Ei tervehtinyt ja kun yritin jutella hänen kanssaan, hän oli hyvin vaisu. Herrasmiehenä päätin jättää
Suhteet > Naisen logiikka
10.06.2009
Aloitti uuden keskustelun: Syrjintää työpaikalla.
Allekirjoitan täysin tämän. On helppo liioitella todellisia sairauksiaan kuten selkäkipua, jalkakipua tai muuta vastaavaa jos työpaikan ilmapiiri mättää. Nykysuomessakin ihmisin ollessa hieman erilainen kuin muut joutuu helposti vähintään syrjinnän kohteeksi. Olen huomioinut että työpaikoilla systeemi
Työ ja opiskelu > Työelämä > Työ ottaa päähän
14.05.2009
Vastasi keskusteluun: En jaksa
Samasta syystä mä aion olla ikuisesti sinkku. Tuntuu että aina kun tapaan tytön vertailen exään ja minusta se ei ole oikein. Tästä syystä olen ollut sinkku jo 3.5. Yhtäkään yhdenillan juttua en ole tänä aikana harrastanut saatika parisuhdetta. Tylsää ja masentavaa on olla yksinäinen, mutten sietäisi
Suhteet > Parisuhde
08.05.2009
Kommentoi keskusteluun: Kyllikki Virolainen on
Nykyajan silkkihansikas politiikoilla on mietintänä mistä saada muutama miljardi rahaa, jotta taloussaataisi pyörimään. Virolaisella oli aivan toisenlainen maailma. Ei ollut kyse vain rahasta. Oli pelko siitä tuleeko Neuvostoliitto kolmannen kerran rajan yli vai ei. Piti olla tarkka miten politikoi ja
Yhteiskunta > Maailman menoa
01.03.2009
Kommentoi keskusteluun: Siivousalasta
Kannattaa muistaa, että L&T:n tj oli ainoa henkilöjäsen ko. kiistassa. Sen jälkeen kun kiista hävittiin, L&T:n suhtautuminen siivoojiin on kokenut syvän taantuman. Vielä vuosi sitten siivoojia arvostettiin aivan valtavasti. Nykyään on tunne, että yrittävät päästä eroon. Olen havainnut suuren eron
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
14.02.2009
Aloitti uuden keskustelun: Siivousalasta
Syystä tai toisesta yksityiset siivousfirmat ajavat selkeästi suomalaisen pätevän ja koulutetun työvoiman muille aloille. Minun piti opiskella siivoojaksi. Piti olla hyvä siivooja. Olinkin. Mutta työnantaja ei sitä arvostanut. Tunnit putosivat puoleen. Palkka ei noussut, tuli taloudellisen katastrofin
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
13.02.2009
Aloitti uuden keskustelun: Konduktöörin työhön liittyvä soveltuvuustesti
Pääsen VR:lle työhaastatteluun. Mitä asioita työhaastattelussa kysellään? Millaista on ollut? Minkälainen on soveltuvuustesti? Entä te jotka olette käyneet koulutuksen. Millainen koulutus on? Mihin se koulutus painottuu?
Työ ja opiskelu > Työelämä > Työpaikat
11.02.2009
Kommentoi keskusteluun: VAROKAA
Vastaavia kyselyjä on monenlaisia. On näitä joissa arvotaan tavara tai rahapalkintona. On näitä joissa arvotaan muutaman kympin lahjakortteja. Mutta on myös kyselyjä, joista saa joka vastauskerralta rahaa. Rahaa ei saa paljon ehkä 1.5 - 3.5 e/kysely. Mutta kun kyselyjä on tarpeeksi, niin tietyllä aikavälillä
Tiede ja teknologia > Internet > Sosiaalinen media > Chat
08.02.2009
Kommentoi keskusteluun: onko pomolla oikeus ?
Minulla oli aikoinaan firmaan tullessani koulutustilaisuus asioista. Siivooja tai esimies ei saa missään tapauksessa kuvata siivouskohdetta ilman asiakkaan lupaa. Asiakkaan tilat ovat heidän yksityisiä tilojaan joten tuollainen esimies rikkoo lakia. Asia on eri, jos asiakaskohteesta on annettu lupa
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
08.02.2009
Vastasi keskusteluun: Nysvärit risoo niin pirusti.
Riippumatta viestiketjun asiaa ivaavista viesteistä. Nämä nysvärit risovat huolimatta kelistä. Näitä nysväreitä on joka kerta kun ajaa pidempää matkaa. Ajavat n. 60-70 km/h 80km/h:n alueella tai 90 km/h n. 100 km/h:n alueella. Ja jos lähdet ohittamaan nopeus nousee yllättäen yli nopeusrajoitusten
Ajoneuvot ja liikenne > Liikenne > Yleistä liikenteestä
19.01.2009
Vastasi keskusteluun: ASENNEVAMMA
Sinäkö siis et miellä tätä avausta valitukseksi? Minusta sinä itsekin valitat valittamisesta. Ai jai jai jai..
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
15.01.2009
Kommentoi keskusteluun: Koiran kakkojen siivous
Samaa mieltä. Minäkin ottaisin keikan jos olisi mahdollista. Tuollaisen lian suhteen saisi käyttää kaikkia niitä taitoja joita on oppinut tähän mennessä ja kokeilla kaikkea uutta ja opettavaista. Ihanaa olla siivooja.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
15.01.2009
Aloitti uuden keskustelun: Koiran kakkojen siivous
Luin Iltalehden nettiversiota ja meinasin pudottaa silmäni. Uutisen mukaan jo kesäkuussa asuntoon muuttaneen tytön jäljiltä asunnon koko keittiön lattia on täynnä kuivunutta koirankakkaa. Tässä koko juttu: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901158920271_uu.shtml Uteliaana siivoojana aloin miettimään
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
10.01.2009
Vastasi keskusteluun: SOL kannustinpalkkiot?
Myös Winclean tarjoaa bonuksia. Lupaavat 36 c/työtunti jos asiakas on erittäin tyytyväinen työhön. Tuo kyseinen bonus maksetaan 4 kertaa vuodessa.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
09.01.2009
Kommentoi keskusteluun: L&T:stä.
Eivät ne ohjaajat eivätkä esimiehet hirveästi palkkaa nosta. Palveluohjaaja nostanee euron tunnilta enemmän kuin siivooja. Palveluesimies tienannee n. 2000-2500 e/kk. Tiedän että he ovat parhassa puristuksessa. Ylhäältä esimiehet vaativat hyvää tulosta. Pitäisi selvitä kuluitta. Alhaalta päin painaa
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
08.01.2009
Aloitti uuden keskustelun: L&T:stä.
Olenko ainoa vai onko muitakin, joiden mielestä L&T:n suhtautuminen siivoojiin olisi laskenut vuoden aikana reilusti?
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
08.01.2009
Kommentoi keskusteluun: Näin L&T:llä..
Yleensä työuupumus ei ole ainoa ongelma. Monella ihmisellä muutkin ongelmat kuten masennus tuovat lisäongelmia. Eli jos tekee pitkää päivää ja kärsii vielä eri asteisesta masennuksesta niin periaatteessa henkisesti kuluttaa samalla itseään. Mulle on syksyn aikana diagnosoitu tietyntyylinen masenus-hypomania
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
06.01.2009
Kommentoi keskusteluun: Näin L&T:llä..
Tulee niin tyhjä olo joka tapauksessa. Vuosi sitten annoin kaikkeni firman puolesta. Tein pitkää viikkoa, pitkää päivää unohtaen kaiken sosiaalisen elämän. Unohtaen kaverit ja kaiken. Nyt kun tilanne on toinen, kukaan ei tarvitse tai edes kysele miten voit. Olisi tuntunut mahtavalta jos esimies olisi
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
06.01.2009
Aloitti uuden keskustelun: Näin L&T:llä..
Mulla on L&T:llä työsopimus, jossa lukee viikkotyöaika 30-37.5 h. Olin 4 kuukautta sairaslomalla. Sairasloma loppui uutenavuotena. Soitoistani huolimatta esimies ei ole antanut töitä ollenkaan. Nyt pelkään että multa menee piakkoin ostamani asunto alta, koska mulla ei ole varaa maksaa lainan korkoja(kaan).
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
04.01.2009
Aloitti uuden keskustelun: ISS vs. L&T
Te jotka olette olleet molemilla firmoilla. Kertokaapa hyvät tai huonot puolet, jotka ovat tulleet teitä vastaan? Itselläni on paljon kokemusta L&T:stä, mutta ISS on jäänyt varjoon. Onko ISS:llä esimerkiksi sairaskassaa, joka maksaa lääkkeet? Entä palkat onko ne neuvoteltavissa vai onko ISS:illä aina
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö