rautatie
Vapaa kuvaus
Käyttäjän kirjoittamat viestit
05.07.2005
Aloitti uuden keskustelun: Otan itseeni liian herkästi
Taas kerran tänään töissä se tapahtui. Yksi ihminen tiuskasi minulle, kun en ollut ymmärtänyt ensimmäisellä kerralla sitä mitä hän tarkoitti. Se sattui todella kovasti. Hetkeä ennen olin nauttinut työstä kovasti, hän tiuskaisee ja joudun menemään hetkeksi lepäämään kun sain ahdistuskohtauksen tilanteesta.
Terveys > Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys > Yleistä mielenterveydestä
04.07.2005
Kommentoi keskusteluun: Isän kuolema
Hautajaiset sitten olivat. Toimin isän kantajana. Olin sittenkin toisessa päässä, sydämen kohdalla. Ruumis oli tavattoman raskas, vaikka jaoinkin painon kuuden ihmisen kanssa. Sinne se isä jäi. Koko toimituksen ajan ja varsinkin sen jälkeen tuntui kuin koko juttu olisi ollut unta. Sunnuntaina herätessäni
Terveys > Kuolema ja suru
01.07.2005
Kommentoi keskusteluun: Isän kuolema
Huomenna kello 10 alkavat isäni hautajaiset. Olen yksi kantajista. Raskasta ajatella koko tilannetta. En ole koskaan aiemmin edes ajatellut olevani kantajana. Nyt kuitenkin ensimmäisessä kantamassani arkussa on oma isäni. Pojan kai pitäisi mennä toiseen päähän, mutta ajattelin että voisin olla keskellä,
Terveys > Kuolema ja suru
26.06.2005
Kommentoi keskusteluun: visa elektron
Ei se mikään rikos voi olla, jos pankki itse hyötyi siitä paljon enemmän kuin minä. Aina sai sen 50 markan palkkion kun olin ylittänyt tilin ja sai vielä korkean koron "lainalle". Hyvää bisnestä se heille oli. Itselleni ei ainakaan jäänyt mitään merkintää mihinkään. Mitä sitten tulee raha käytön hallintaan,
Talous > Pankit
23.06.2005
Kommentoi keskusteluun: visa elektron
Visa electron on nykyään jo laajalle levinnyt ja toimiva ostokortti. Electronin suurin etu on juuri se, että sillä voi suojautua liialta rahankäytöltä. Osto tai nostorajoituksen voi laittaa hyvinkin pieneksi esimerkiksi 20 euroon/päivä ihan omien tulojen ja tarpeen mukaan. Minulla henkilökohtaisesti
Talous > Pankit
23.06.2005
Vastasi keskusteluun: Isän kuolema
Tänään sain tietää kuolinsyyn. Massiivinen infarkti. Isä on kuollut samantien. Isällä oli ollut pitkälle kehittynyt sepelvaltimotauti ja kaikenlisäksi aortan pullistuma. Hän olisi voinut käytännössä minä hetkenä aikana kuolla mihin tahansa näistä. Suurin helpotus oli kuitenkin se, että isä on käytännössä
Terveys > Kuolema ja suru
23.06.2005
Vastasi keskusteluun: kommunikointiongelmia pikkupomon kanssa?
Sain töiden lopettamisen jälkeen tuon palkan, se tuntipalkka oli 40 senttiä pienempi kuin mitä oli sovittu. Kannattaako ottaa yhteyttä tämänkin takia ..
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
22.06.2005
Vastasi keskusteluun: Menetin lapseni
Kiitos sinulle kun olet jaksanut minun tekstejäni lukea. Sinulla itselläsikin riittää surtavaa. Jopa enemmän kuin minulla. Isän menettäminen on aina kuitenkin aivan eriluokkaa kuin oman lapsen menettäminen. Isän tai vanhempien menettäminen on luonnollinen osa luonnollista elämää. Oman lapsen menettäminen
Terveys > Kuolema ja suru
22.06.2005
Aloitti uuden keskustelun: Vielä kerran ISS
Lueskelin aiempia viestejä ISS:stä. Olen hakemassa töihin ISS:lle. Onko ISS muka niin huono työnantaja kuin täällä tulee ilmi? Eikö ISS:ssä muka ole mitään hyvää? Kertokaa mielellään hyviä kokemuksia noiden negatiivisten lisäksi, kiitos.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
22.06.2005
Kommentoi keskusteluun: Kokemuksia ISS:n toimintatavoista??
Syy sille miksi tilauksetkin tehdään niin usein juuri palveluohjaajan kautta on yksinkertaisesti se, että näin he pyrkivät estämään siivoojaa tilaamasta siivoustarvikkeita omaan käyttöönsä.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
21.06.2005
Kommentoi keskusteluun: Isän kuolema
Minä jaksan kohtalaisesti. Isä ei ole vielä haudassa. Torstaina on ruumiinvalvojaiset. Tänään herätessäni toivoin kaiken olleen unta. Olen jo muutaman vuoden ajan nähnyt "enneunia" isän kuolemasta. Tälläkin kertaa toivoin herääväni tilanteeseen jossa isäni vielä elää. Heräsinkin tilanteeseen jossa isäni
Terveys > Kuolema ja suru
19.06.2005
Kommentoi keskusteluun: Isän kuolema
Kiitos osanotostasi. Minä olin ainakin nuoremapana isäni kanssa aivan vastahankaan. Kovia riitoja ja väittelyjä. Vasta viime vuosina on ollut suhteellisen rauhaisaa. Itseasiassa viimeisinä vuosina meistä tuli ihan kaverit. Saatoin soittaa isälle asioista olivat sitten negatiivisia tai positiivisia.
Terveys > Kuolema ja suru
19.06.2005
Aloitti uuden keskustelun: Isän kuolema
Menetin rakkaan ja joskus myös raivostuttavan isäni viime perjantaina. Tuntuu oudolta surra ihmistä, jonka toivoi elämän lopullisesti. Maailmani on nyt täynnä hämmennystä. Huolettaa äiti, joka jää asumaan pienelle paikkakunnalle ilman kyytiä ja ilman läheisiä tuttavia. Ainoat läheiset olemme me lapset:
Terveys > Kuolema ja suru
10.06.2005
Kommentoi keskusteluun: Siivoojat palkkakuopassa,
Ollessani Kajaanissa siivoojana minulla oli todella mukava ja hyvä esimies. Ymmärsi todella minua siivoojana ja myönsi itsekin olevansa hankalana välikappaleena minun ja asiakkaan välissä, sillä hän tiesi asiakkaan joskus vaativan ihan mahdottomia samalla kun minä tein kaikkeni asiakkaan toiveiden täyttämiseksi.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
09.06.2005
Kommentoi keskusteluun: Auttakaa ammattitaitoiset, jookos =)
Ja sitten tietenkään ei koskaan osaa ottaa oikeata määrää sveppareita tai muita liinoja mukaan. Aina niitä tuntuu loppujen lopuksi menevän enemmän kuin niitä ottaa mukaan. Sitten täytyy taas ravata takaisin sinne siivouskoppiin ja hakea niitä lisää. Kyllä näin on.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
09.06.2005
Kommentoi keskusteluun: Auttakaa ammattitaitoiset, jookos =)
se vesi nyt vaihdetaan säännöllisesti, niin ettei se lika pääse lattialle tai muualle. Tottakai ne lavuaarin ja pytynpesu rätit vaihdetaan ja niitä varten on muutenkin oma vetensä. Samoin kun on lattian pesuun tarkoitetuille räteille oma vetensä.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
08.06.2005
Kommentoi keskusteluun: Siivoojat palkkakuopassa,
Aktiivisuus olisi toki hieno asia ja kannatettavakin, mutta siivousala on alana huono koska alalla on niin paljon nuoria opiskelijoita jotka tekevät muutaman tunnin työtä opiskelun ohella. Heillä ei ole aikaa eikä haluja järjestäytyä. Heillä on kuitenkin opiskelun päätyttyä työtä aivan erialalla ja varmasti
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
08.06.2005
Kommentoi keskusteluun: Auttakaa ammattitaitoiset, jookos =)
Miksi sweppi muuten pitää vaihtaa aina uudeksi? Itse pesin joskus samoin swepillä kuin lattiapyyhkeellä, eli aina kun swep tuli likaiseksi, pesin sen pesuämpärissä. Ja ihan hyvin lika lähti. Missä mielessä se eroaa lattiapyyhkeestä? Lattiapyyhehän kuitenkin pestään useita kertoja siivouksen aikana.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
07.06.2005
Kommentoi keskusteluun: Palkkaluokat
Eli noin 8 euroa/tunti, paikkakunnasta riippuen joko yli tai ali. Uusi palkkaluokka, 5. palkkaluokka on 8.30 euroa/tunti.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö
07.06.2005
Kommentoi keskusteluun: kommunikointiongelmia pikkupomon kanssa?
Terve menoa L&T:lle ;) pikemminkin.
Työ ja opiskelu > Toimialat > Siivoustyö