pikkubellu
Vapaa kuvaus
Käyttäjän kirjoittamat viestit
05.02.2014
Aloitti uuden keskustelun: Kaksikielisyydestä
Tämä on tarkoitettu eestiläis-suomalaisten perheiden lapsille ja heitä läheltä seuranneille. Onko tavallista, että suomalaisen ja eestiläisen lapset puhuvat pienestä pitäen kumpaakin kieltä? Miten ympäristö suhtautui, jos kielet menivät teillä sekaisin? Kerroitteko koulussa ja kaveripiirissä, että
Ryhmät > International forums > Eesti foorum
20.12.2013
Aloitti uuden keskustelun: Vammaisille vanhemmille
Olen lievästi CP-vammainen. Odotan huhtikuussa syntyvää vauvaa, ja kumppanini ja minä suunnittelemme naimisiinmenoa ennen lapsen syntymää. Olen saanut ristiriitaisia tietoja siitä, mitä sosiaaliviranomaisilta on odotettavissa vauvan syntymän jälkeen. Tähän asti omat kokemukseni sosiaaliviranomaisista
Ryhmät > Liikuntavammaiset
08.10.2013
Aloitti uuden keskustelun: Vaikean aiheen käsittely harrastajateatterissa
Kuulun harrastajateatteriryhmään, jonka uusimman produktion esitykset ovat tänä syksynä. Näytelmä on ryhmän jäsenten ja ohjaajan itse keksimä. Tällä kertaa halusin käsitellä oman roolihahmoni kautta poikkeuksellisen raskasta ja haastavaa aihetta, seksuaalista väkivaltaa. Perimmäinen syy on se, että
Harrastukset > Esittävä taide > Teatteri ja musikaalit
03.10.2013
Aloitti uuden keskustelun: Ärsyttää
Olen raskaana 12 4. Ultra oli viime viikolla. Tähän asti pahoinvointi on ollut satunnaista ja enimmäkseen vähäistä. Eilen aloitin Obsidan-kapselien syömisen hemoglobiinin kohottamiseksi. Iltapuolella alkoi järkyttävä oksentelu, eikä mikään syöty tai juotu pysynyt sisällä. Tämä päivä oli parempi, mutta
Perhe > Raskaus > Yleistä raskaudesta
05.09.2013
Vastasi keskusteluun: Miten virolainen ei opi
Miksi ihmeessä eestiläisten pitäisi mennä suomalaisten ehdoilla, kun suomalaiset käyvät heidän maassaan? Jokainen fiksu suomalaisturisti opettelee ranskaa tai saksaakin, ennen kuin menee sinne, missä näitä kieliä käytetään. Miksei sitten opettelisi viroa sen verran, ettei tarvitsisi vaatia meidän kielemme
Ryhmät > International forums > Eesti foorum
19.08.2013
Kommentoi keskusteluun: Entisestä avustajasta
Sinulla on hyviä näkemyksiä. Olisin joka tapauksessa kuullut äitini sanomisia koskevan kommentin mieluummin heti kuin vuosikausien päästä, vaikka toinen osapuoli silloin vielä olikin työntekijäni. En ole itse koskaan sanonut kenellekään. että hänen lähipiiriinsä kuuluva on sanonut hänestä jotain monta
Ryhmät > Liikuntavammaiset
18.08.2013
Kommentoi keskusteluun: Entisestä avustajasta
Kyllä tämä henkilö oli aina tyytyväinen minun käyttäytymiseeni ja sanoikin, että haluaa jatkossakin olla tekemisissä minun eikä vanhempieni kanssa.
Ryhmät > Liikuntavammaiset
18.08.2013
Aloitti uuden keskustelun: Entisestä avustajasta
Mitä mieltä olette, ja mitä tekisitte vastaavassa tilanteessa? Minulla oli yli kolmen vuoden ajan mukava ja työhönsä sitoutunut henk.koht. avustaja, jonka kanssa keskustelin usein luottamuksellisesti. Arvostin sitä, että hänkin kertoi minulle esim. vaikeasta opiskelutilanteestaan. Niin kauan, kuin työsuhdetta
Ryhmät > Liikuntavammaiset
09.08.2013
Aloitti uuden keskustelun: Mietteitä
Minulla on ollut omituisia tuntemuksia tämän kierron aikana: rintojen kutinaa ja hetkittäistä pistelyä, kaksi viikkoa kuukautisten alusta outo pahoinvointi, ei siis migreeniä, ja kp 20 koko päivän yököttävä olo. Edellinen testi, jonka tein melko aikaisin, oli selvästi negatiivinen. Tänään, kp 38, oli
Perhe > Lasten saaminen > Vauvakuume
04.07.2013
Kommentoi keskusteluun: Voisiko olla?
Ei ole lapsia kummallakaan. Siksi tuntemuksia mietinkin.
Perhe > Lasten saaminen > Vauvakuume
03.07.2013
Aloitti uuden keskustelun: Voisiko olla?
Aloitimme vauvan yrittämisen toukokuun alussa, kun luovuin kapselista. Lapsen tulolla ei ole kiirettä, mutta aikaa ei ole ylenpalttisesti, koska olen reilusti yli kolmekymppinen. Toukokuun kierto oli vain 25 päivää, ja kesäkuussa harrastimme ahkerasti seksiä. Hieman yli viikko sitten nännejäni alkoi
Perhe > Lasten saaminen > Vauvakuume
27.02.2013
Vastasi keskusteluun: Treffikaverin kuolinilmoitus lehdessä
Otan osaa. Henkilö oli varmasti tärkeä osa elämääsi, vaikka ette ehtineet tavata kasvotusten. Olisi huomaavaista viedä kukkia vanhemmille. Osanotto suruun on aina kaunis ele tuntemattomaltakin.
Suhteet > Treffeillä
16.02.2013
Vastasi keskusteluun: Ainut oikea miesten mies
Tykkäsin pienenä tosi paljon tästä laulusta. Ikävä kyllä Reino Helismaan suomennoksella ei kuitenkaan ole juuri mitään yhteyttä todellisen Davy Crockettin elämäntarinaan. Kas tässä balladin oikea versio: http://www.youtube.com/watch?v=bff8NCdTl-A&list=LLukqiKq2XbBUhc3536DR6FA
Yhteiskunta > Historia
06.02.2013
Vastasi keskusteluun: Miten ehkäistä hyväksikäyttö?
Älä ole ylisuojeleva! Minulla ei ole lapsia, mutta tiedän, että jokainen lapsi haluaa kokea elämää ja saada oikeaa tietoa asioista. Jos lapsia varoitellaan liikaa, he ahdistuvat ja hermostuvat eivätkä uskalla tehdä mitään. Puhu järkevästi lapsillesi ikävistä asioista, mutta kerro myös, että suurin osa
Perhe > Kasvatus > Yleistä kasvatuksesta
31.01.2013
Vastasi keskusteluun: Pieni viesti toiselle naiselle.
Voimia sinulle. Ymmärrän, että olet edelleen raivoissasi ja katkera lastesi isälle ja etenkin tuolle toiselle naiselle. Ei kuitenkaan ollut kauniisti tehty, että lähetit tuollaisen viestin toisen naisen lapsille. Perheen tulisi selvittää pettämisasiat omassa keskuudessaan. Usein äidin tai isän uskottomuuden
Suhteet > Uskottomuus
21.12.2012
Vastasi keskusteluun: Pikku Neeasta uusi enkeli-Elisa?
Vaikkei tämän kirjeen kirjoittaja olisikaan 6-vuotias, lukuisilla lapsilla varmasti on samanlaisia toiveita. Surullista.
Yhteiskunta > Maailman menoa
17.12.2012
Vastasi keskusteluun: mitä teen, jos äiti jättää?
Sinun ikäisesi ahdistuu vanhempien riitelystä erityisen paljon, joten on hyvä, jos pystyt välttämään äitisi tapaamista. Toivottavasti välinne kohenevat vähitellen. Äitisi ei saisi purkaa pahaa oloaan sinuun, koska vanhempien kipeät kokemukset eivät ole koskaan lasten syytä.
Nuoret > Äiti ja isä
23.11.2012
Kommentoi keskusteluun: Pikainen ensitutustuminen miehen lapsiin
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Sisaruksia ei saa vanhempien eron takia erottaa toisistaan. Ero on usein muutenkin riittävän vaikea asia lapsille. Mitä itse aiheeseen tulee, minunkin mielestäni aikuisten olisi syytä tutustua kunnolla, ennen kuin lapset tutustuvat isänsä uuteen kumppaniin.
Perhe > Perhemuodot > Uusperheet
15.10.2012
Vastasi keskusteluun: Johan Bäckman maanpetturi?
Jätän Bäckmanin puheet omaan arvoonsa, mutta ihmetellä täytyy, mitä syitä hänellä on suhtautua omaan maahansa näin kielteisesti. Mistä ihmeestä hän on saanut päähänsä väittää, että Suomessa olisi ainuttakaan minkäänlaista keskitysleiriä?
Yhteiskunta > Maailman menoa
29.09.2012
Vastasi keskusteluun: Olen huono tyttöystävä
Minulla on ollut varsinkin aiemmin hyvinkin rajuja ja mielikuvituksellisia fantasioita. Joitakin voin ehkä toteuttaa kumppanini kanssa, toisia en. Seksifantasioista ei missään tapauksessa tarvitse tuntea syyllisyyttä, ja jos niistä kirjoittaa, voimakkaita kommentteja ei pidä ottaa henkilökohtaisesti.
Seksi > Seksi