palstalutka
Vapaa kuvaus
En etsi palstan kautta seuraa, olen täällä vain kommentoimassa kaikkeen maan ja taivaan väliltä. Omaan vahvat mielipiteet ja erilaisen maailmankatsomuksen kuin valtaosa Sinkut-palstan vakkareista. Ne pitää vaan kestää.
Pärstä kuin petolinnun arse, kroppa edestä näppärä, mutta perse leveämpi kuin Kardashianilla.
Vastaus palstan yleisimpään kysymykseen: 10. Ja niille miehille jotka luulevat, että naisten luku pitäisi kertoa vähintään kymmenellä jotta saataisiin oikea määrä, vastaus on sitten noin 1.
Koska jumala päättää millaisia olemme, annoin nimimerkkini palstan kiistattoman jumalan näkemysten perusteella.
Käyttäjän kirjoittamat viestit
01.12.2019
Kommentoi keskusteluun: Miksi naiset kysyy kauanko olet ollut sinkku?
Ei ainakaan minulle olisi minkään valtakunnan merkitystä. Kävin kerran jopa treffeillä sellaisen 28-vuotiaan kanssa, joka ei ollut kuulemma koskaan seurustellut. Minusta hän oli hyvinkin hyvännäköinen. Hän ei kuitenkaan halunnut tavata uudestaan, niin en siinä sitten "päässyt kelpuuttamaan" häntä, vaikka
Suhteet > Sinkut
01.12.2019
Vastasi keskusteluun: Parta rumentaa miestä
Periaatteessa samaa mieltä, eli mieluummin parraton mies. Mutta kun miettii seksipartnereitani, aika isollakin osalla heistä on ollut parta - joten muut elementit ovat enemmänkin ratkaisevia kuin se parrakkuus tai parrattomuus. Varsinaisilla seurustelukumppaneilla ei ollut kummallakaan, mutta se oli
Suhteet > Sinkut
01.12.2019
Aloitti uuden keskustelun: Tuomitsevatko palstamiehet Bridget Jones -hahmon?
Kun aikaisemmin tapahtuneen kahden eri miehen välillä pomppimisen jälkeen hän tulee vielä raskaaksi tietämättään kumpi kahdesta vaihtoehdosta (joista toinen tosin eri tyyppi kuin aikaisemmassa kahden kilpakosijan mittelössä) on lapsen isä? Vai pitävätkö palstamiehet hahmoa jopa onnistuneena satiirina
Suhteet > Sinkut
08.11.2019
Aloitti uuden keskustelun: Tälläinenkö olisi ATM:kin isänä?
https://www.seiska.fi/Hllwd/TI-jarkytti-fanit-Varmistaa-tyttarensa-neitsyyden-vuosittain/1147080 Tuli saman tien mieleen, että varmaan perus-ATM:kin harrastaisi tuota jos tyttären sattuisi joskus saamaan. Tarkoitan nyt siis lähinnä niitä neitsytfanaatikkoja, en suinkaan kaikkia itsensä "ATM"-kategoriaan
Suhteet > Sinkut
08.11.2019
Vastasi keskusteluun: Sanotko mies naista kauniiksi vaikka se ei ole?
Minä kun en sano edes oikeasti komeaa miestä komeaksi. En nimittäin halua että sillä komeallakaan miehellä nousee kehuista "kusi päähän".
Suhteet > Sinkut
19.10.2019
Vastasi keskusteluun: Miksi naiset itkee aina kännissä?
Miksi miehet itkee aina palstalla?
Suhteet > Sinkut
19.10.2019
Vastasi keskusteluun: Naisten pillupäiväkirjat
Miksi se sinua kiinnostaa? Pidätkö jotain tuloslistaa, josta lasket (suomalaisten) naisten keskimääräisen kumppanimäärän?
Suhteet > Sinkut
19.10.2019
Kommentoi keskusteluun: Nykynaisilta on täysin säädyllisyys hukassa
"Melkeinpä väittäisin että naisille tuskin kuitenkaan tuollaisia niin paljon heitetään kuin miehille." Kyllä minä yläasteaikoina kuulin "rumittelua" lähes tulkoon joka päivä (joka päivä kiusattiin, mutten muista enää oliko ihan jokainen päivä sitä ulkonäön rienaamista vai oliko joukossa muutakin kiusaamista).
Suhteet > Sinkut
13.10.2019
Aloitti uuden keskustelun: Mitä autoja teidän taloyhtiössänne on?
Elikkäs minkämaalaisilla autoilla teidän naapurinne ( te) ajavat? Tuli aihe mieleen kun tässä jokin aika sitten panin merkille, että oman taloyhtiön parkkikselta puuttuvat täysin japsi- ja korealais- (sun muutkin aasialaiset) autot, vaan kaikki naapurien ja omakin autoni ovat länsimaalaisia. Lyhyesti
Suhteet > Sinkut
13.10.2019
Vastasi keskusteluun: Paras -gallu
1. elokuva Rock of Ages tai Perhe on pahin -trilogia 2. ruoka Italialainen ruoka sekä wienerschnitzel 3. urheilu pyöräily 4. asumismuoto okt, tosin tällä hetkellä ei sellaiseen varaa joten asustelen rivitalossa, joka myös osoittautunut ihan ok-asumismuodoksi (kerrostalossa en enää ikinä asuisi mistään
Suhteet > Sinkut
12.10.2019
Kommentoi keskusteluun: Ihana ibitza
Taisitpa mennä provoon, niin että napsahti. Ei kukaan oikea nainen kirjoita "saavansa patukkaa". Joku satusetä siellä runoilee "Ipitsasta" muttei ole edes vaivautunut tarkistamaan saaren oikeaa kirjoitusasua...
Suhteet > Sinkut
11.10.2019
Kommentoi keskusteluun: Mikä nykyisin ihmissuhteissa erilaista kuin ennen?
Eikö ole kuitenkin aika eri asia olla terveellä/luonnollisella tavalla hoikka, kuin että mitat ovat vähintään 180 cm ja korkeintaan 40 kg? Kumpikaan ääripää ei ole tervettä, oli sitten kyse yli- tai alipainosta. Muistan kun aikoinaan yhdellä toisella foorumilla keskusteltiinkin, että miehet tuppaavat
Suhteet > Sinkut
01.10.2019
Aloitti uuden keskustelun: Mikä nykyisin ihmissuhteissa erilaista kuin ennen?
Aloin pohtia aihetta kun vanha tätini (yli 70-vuotias) tokaisi, että "nykyajan nuorilla tytöillä ei ole enää vyötäröä, meidän aikaan naisilla oli vielä selvästi lantiosta erottuva vyötärö". Toisaalta taas ennen vanhaan seksisymbolina oli Marilyn, jota nykyajan standardeissa pidettäisiin "läskinä".
Suhteet > Sinkut
27.09.2019
Aloitti uuden keskustelun: Onko teistäkin palsta "tylsistynyt"?
En ole kovin aktiivisesti jaksanut täällä enää pörräillä. Toki onhan mulla koulu joka tietysti vie oman aikansa, mutta en näin viikonloppuisinkaan tule oikein kirjoitelleeksi tänne mitään vaikka silloin aikaa kyllä olisi. Nykyisin ennemmin lösähdän vapaa-aikanani sohvalle tv- ja Youtube-ruudun ääreen
Suhteet > Sinkut
25.09.2019
Kommentoi keskusteluun: On masentavaa olla ruma
Anteeksi että kesti vastata... "Onko tuo vaikuttanut ulkona liikkumiseesi? Vältteletkö ihmisiä?" Nykyisin pystyn liikkumaan ulkona normaalisti, mutta vielä kymmenisen vuotta sitten kuljin kaupungilla selkä kyyryssä arkailevan näköisenä. Ei tullut esim. katsottua ihmisiä silmiin edes jutellessa, vaan
Suhteet > Sinkut
25.09.2019
Vastasi keskusteluun: Oliko teidän vanhemmat
Äiti oli, mutta isä ei. Valitettavasti perin kasvojenpiirteet juuri isältäni.
Suhteet > Sinkut
24.07.2019
Vastasi keskusteluun: On masentavaa olla ruma
Kyllä se ruma ihminen ihan sukupuolesta riippumatta saa paskaa päälleen. Itse sain viimeksi pari viikkoa sitten, kun viereen parkkeeraaneen auton nuoret (mutta ilmeisesti kuitenkin jo täysi-ikäiset, kun autolla olivat liikkeellä) repesivät nauramaan ulkonäköäni. Jotkut naurun sijasta sanovat sitten
Suhteet > Sinkut
13.07.2019
Aloitti uuden keskustelun: Muistaako kukaan tälläistä uutista?
Joskus ollessani teini-ikäinen kuului radiosta uutinen, jonka mukaan naiset olivat huolissaan siitä ettei "käyttämättömiä" 18-vuotiaita miehiä enää löytynyt mistään. Melko ristiriitaista "palstatotuuksien" kanssa.
Suhteet > Sinkut
08.07.2019
Vastasi keskusteluun: Nuorten naisten ja miesten välinen kokemusero
"Jos ajatellaan nykynaista, jolla seksuaalinen elämä alkaa 13-14-vuotiaana" Itselläni seksielämä alkoi vasta paria kuukautta vaille 21-vuotiaana. T: "Nyky"nainen
Suhteet > Sinkut
08.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Naiset ei ymmärrä miten vaikeaa miesten
Ihan niin kuin komea ja kunnollinen eivät muka voisi koskaan esiintyä samassa "paketissa"...
Suhteet > Sinkut