kawe
Vapaa kuvaus
Käyttäjän kirjoittamat viestit
17.12.2018
Kommentoi keskusteluun: lohduttaako lääkäri potilasta
Neurologi joka kertoi diagnoosini sanoi ettet sinä tähän kuole, oikeassa oli 43v jo mennyt. Hän itse väitteli Parkonson´in taudista ja on ollut kuolleena jo toistakymmentä vuotta. Myös lääkärit ovat ihmisä ja sairastavat, työ on henkisesti raskasta ja silti tiedän useita hyvin empatiankykyisiä lääkäreitä
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
15.12.2018
Kommentoi keskusteluun: Äänestetään Ps voittajaksi
Aloittaja suhtautuu erittäin kevyesti - kansanedustaja- mandaattiin. Minulla on valinnan kriteeneinä, arvot, onko ehdokkaalla realistinen kuva mitä valion budjetilla saadaan aikaan ja se, että uskaltaa sanoa ikävämpiä totuuksia. Populismi on nyt vallalla monissa maissa, se mutkistaa päätöksentekoa
Yhteiskunta > Maailman menoa
14.12.2018
Kommentoi keskusteluun: Kuluttaisimmeko vai emme? Puun ja kuoren välissäkö?
Se, että ongelmajäte menee kehitysmaiden hoidettavaksi-, tai meni aiemmin oli vastuutonta.-, Nyt kierrätys on hyvää bisnestä ym ym, myös minun kodissani lajitellaan, olen äitynyt vähän kuluttavaksi ja esim . muovi lähtee uusiokäyttöä varten - näin meret pelastuvat ja ne pikku muovihiukkaset eivät merestä
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
13.12.2018
Vastasi keskusteluun: Kuluttaisimmeko vai emme? Puun ja kuoren välissäkö?
Teollisuusmaat kuluttavat tuotannosta eniten koska siihen on varaa, saavat parasta hoitoa parhaalla mahdollisella nykytiedolla toteutettuna, asuvat tilavissa kodeissa moderneissa ympäristöissä turvallisilla asuinalueilla, työskentelevät miellyttävissä olosuhteissa. He ovat saaneet sivistyä , harrastaa,
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
12.12.2018
Kommentoi keskusteluun: Sannia ei enää ikinä itsenäisyyspäivän edes jatkoillekaan!
Kieltämättä sanavalinta ei sopivaa, särähti-- tuskin veteraanit jatkoja katsoivat. Sannin tausta jääköön taakse, jos hän pärjää laulajana ja hankkii elantonsa, riittäköön meille vaikka osinkona veroista joita maksaa ym Nuoret ovat aina kritiikin kohteina, mekin aikanaan
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
10.12.2018
Kommentoi keskusteluun: Musiikki ja sen käyttötarkoitus
Enpä ole nähnyt hänen nimeään, kun nyt raskaita konsertteja pitävät useat yhdessä esim. nuorten turvakotien hyväksi.
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
08.12.2018
Kommentoi keskusteluun: Musiikki ja sen käyttötarkoitus
Tämän voi nähdä hienona tarinana -musiikin keinoin- ihmisryhmästä joka joutui reservaatteihin omilla elinalueillaan. He olivat tottuneet vapauteen, luontoon kiinnittyneinä etc. https://www.youtube.com/watch?v=2izTbEyxg0A
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
05.12.2018
Kommentoi keskusteluun: Musiikki ja sen käyttötarkoitus
Pink Floid oli aikanaan poikkeuksellista, uudenaallon tulkintaa, eikö
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
04.12.2018
Kommentoi keskusteluun: Musiikki ja sen käyttötarkoitus
Tämä on kulttuurihistoriaa, kuinka rohkeita ihmiset olivat ja miten käytännössä toimittiin kun tavaroita vesiteitse kuljetettiin, tässä myös matkalaisia tyylikkäinä - hieno dokumentti 1934 luvulta https://www.youtube.com/watch?v=bCITuOqds10
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
01.12.2018
Kommentoi keskusteluun: Musiikki ja sen käyttötarkoitus
Tässä ollaan elämän suurien arvojen äärellä - aivan upea tulkinta Temppeliaukion kirkosta https://www.youtube.com/watch?v=kBSuDDOKerM&start_radio=1&list=RDkBSuDDOKerM
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
30.11.2018
Vastasi keskusteluun: Musiikki ja sen käyttötarkoitus
Tässä nuori nainen, mielestäni onnistuneesti, tulkitsee isovanhempiensa kotimaan sota-ajan musiikkia. https://www.youtube.com/watch?v=O1r0FB1MqUQ
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
25.11.2018
Vastasi keskusteluun: Menestyvän miehen sokerideittailu
En lukenut kommentteja - mielipiteeni tv ohjelman perusteella -- Jäi mielikuva siitä, että kun hyvin nuoret tytötkin deittailevat sivustoilla, eikö se ole vain hiukan siivompi variaatio pedofiiliasta. Miten he luottavat, jollei mies maksa ja pahoinpitelee yms Jotenkin toiminee, kun pidempiäkin liikesuhteita
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
25.11.2018
Vastasi keskusteluun: Musiikki ja sen käyttötarkoitus
Musiikki liitettynä uudenlaiseen tilaan, Yl ja Pasi Hyökki, vaikuttava teos omaan historiaamme fennomanian aikaan, kun kansallista identiteettiä rakennettiin ennen itsenäistymistä. https://www.youtube.com/watch?v=jaKko3VGAnY
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
24.11.2018
Kommentoi keskusteluun: Ilmaston muutos on humpuukia !
Hyviä kommentteja, Suomi on tosiaan hyvällä paikalla, kun Norja ja Ruotsi suojaavat alati voimistuvien myrskyjen voimalta. Tosin uhkamme on yli tuhat kilometrinen Schengen raja ja kyberuhka itäpuolelta. Tuossa ilmastokysymyksessä riskinä ovat kehittyvät maat, jotka haaluavat nostaa elintasoa, sekä
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
23.11.2018
Kommentoi keskusteluun: Musiikki ja sen käyttötarkoitus
Veljen muistopuheen osaksi valitsin tämän, tekstin vuoksi, mutta myös säveltäjä Veikko Samulin takia olivat koulukavereita monta vuotta. https://www.youtube.com/watch?v=wBr5-BpBVC8 Muistokukkien teksti oli Satumaa ´sta - Nämä nousivat esimerkistäsi
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
23.11.2018
Vastasi keskusteluun: Ilmaston muutos on humpuukia !
Aloitus on mielestäni populistinen, eikä perustu tieteellisesti jo todistettuihin faktoihin. - tänne on jo tullut useita eläin-, ja kasvilajeja mitkä elivät esim välimeren tienoilla -myskyt ovat yleisiä ja kuivat alueet laajenevat -jäätiköt pienenevät, puhdas vesi vähenee, ym ym ym ........... On myös
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
21.11.2018
Kommentoi keskusteluun: Musiikki ja sen käyttötarkoitus
Eikö olekin huima pari, tulee auttamatta hyvälle tuulelle
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
21.11.2018
Aloitti uuden keskustelun: Musiikki ja sen käyttötarkoitus
https://www.youtube.com/watch?v=Y34oqcxYmWc&fbclid=IwAR08J1OKjEy5EGXBOOgV-fGXGRvN5yvacWyCHMqk-VttCGl0vs4jgBUXbJg Tässä musiikki on iloa tuottavaa viihdettä mm.
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
14.11.2018
Aloitti uuden keskustelun: TV on seuralaisena ajankohtainen, syyllistävä, turhauttava . myös hienoja kokemuksia
kun valitsemme runsaudensarven tarjonnasta , millä perusteella valitsemme ja uskommeko esim. ajankohtaisohjelmien puolueettomuuteen. Syyllistetäänkö ilmastonmuutoksen vuoksi -matkustelevia tai ylipainoisia kun lopulta sairastuvat kalliiksi yhteiskunnalle Uskon, että he joilla ei ole nettiyhteyttä
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus
10.11.2018
Kommentoi keskusteluun: Asumismuodot uudistuvat
TV1 - Perjantai Siinä oli oikeastaan merkittävä tieto vuokra-asumisen kalleus ja rahan meno muille -oma pääoma ei kasva ollenkaan, eikä esim perinnöksi jää mitään. Moni olisi niillä rahoilla voinut saada maksettua oman asunnon, ym
Ryhmät > Ikäryhmät > 60 plus