elisakettu
Vapaa kuvaus
Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.
Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.
Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.
Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)
Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)
Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.
Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.
Käyttäjän kirjoittamat viestit
17.11.2024
Vastasi keskusteluun: Palstan pikkujoulut
Etkoilla olisin YB:n kanssa. Käytäisiin jossain pubissa vetäisemässä spessujuomat. Paikalle saavuttuamme AV alkaa heti piirittämään Ybsistä. Ja tulee siihen Ranttukin liehittelemään. Käpsisin juttusilla siellä täällä. Ahdistelen Funeaun nurkkaan enkä laske menemään ennenkuin karaoke alkaa. Lavalle
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Vastasi keskusteluun: En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Voikun olisin ollut rohkea kuten jotkut joka osasi pitää puolensa. 11-vuotiaasta asti mua on kiusattu sellaisella, jota en ole halunnut. Aikuisten miesten taholta. Opin vain juoksemaan karkuun, mutta olisihan oikein ollut, että tekijät olisivat joutuneet vastaamaan sopimattomuuksistaan. Dickauksia
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Vastasi keskusteluun: Jos saisit uuden
Ei kannata alkaa lämmitellä sellaista, mitä ei ole ollutkaan. Eli en. Mun torjunnat lähinnä tulleet siksi, että olen ollut parisuhteessa. Jos en olisi ollut, ei kannata käyttää aikaa kuvitteluun. Ei sitä ikinä tiedä mitä menetti tai voitti, se on aivan mahdotonta. Sen kyllä tiedän mitä menettäisin
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Kommentoi keskusteluun: Voiko rakastua ihmiseen jonka kanssa ei halua parisuhdetta?
Juu, tiedän tilanteesi. Ja syyt. Olen silti onnellinen puolesatsi ja Pujottelijasta. Olette mainio pari :) Noillaan.
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Kommentoi keskusteluun: Voiko rakastua ihmiseen jonka kanssa ei halua parisuhdetta?
"Kuten esimerkiksi siivoaminen voipi olla mukavaa kun muistaa rakastavansa kotiaan.. :)" Hyvä ohje. Mä yritän muistaa ton kun matkustan huomenna kotiin. *irvistys* Ollut taas melkoinen aikakausi takana.
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Kommentoi keskusteluun: Auttaako neilikka särkyyn
Sun vaan pitää yrittää pitää terveydestäsi huolta. Sitä ei tahdo käsittää ennenkuin sen menettää.
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Kommentoi keskusteluun: Auttaako neilikka särkyyn
Auts. Särkevä luukuoppa ja vielä raapeutunut kieli. Tarviit tosiaan apua. Joo, geneettiset ominaisuudet on ahterista.
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Kommentoi keskusteluun: Auttaako neilikka särkyyn
No otat siihen sitten istukkeen kun olet rahoissasi. Pari tonnia menee, mutta kun olet vuori vielä.
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Kommentoi keskusteluun: Auttaako neilikka särkyyn
Ammattitaidotonta ja asiatonta hommaa, sanon minä. Kyllä kipu pitää lääkitä. Siis PITÄÄ. No tramalin luulisi auttavan. Tietysti voisit kokeilla kombina parasetamoli 1 g ja 800 mg ibuprofeiinia. Tuo satsi klomesti päivässä.
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Vastasi keskusteluun: Kelpaisko teille tatuoitu nainen?
Huvittavaa millaista ennakkokäsitystä tatuoiduista naisista. Höpö höpö. Mulla melkein kaikki työkaverit ovat tatuoituja lihaskimppuja, Niin naiset kuin miehet. Enkä ole huomannut heillä parinmuodostusongelmia.
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Vastasi keskusteluun: Auttaako neilikka särkyyn
Kyllä sun pitää kunnon kipulääke saada. Mars päivystykseen. Kipua ei tarvitse sietää. Neilikka kipuun? En oikein usko. Jotkut yrtit toki voi auttaa kivussakin, mutta tuskin riittävästi. Tarviit vaan tehokkaampaa.
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Kommentoi keskusteluun: Voiko rakastua ihmiseen jonka kanssa ei halua parisuhdetta?
Pidän sua yhtenä palstan järkevimmistä, oli ongelmia tai ei. Sinä sen varmaan tiedätkin. Rakasta ensin itseäsi, sitten voit rakastaa myös muita. Muistanko väärin mutta olitko ihastunut johonkin työtoveriisi? Tuliko siitä mitään?
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Kommentoi keskusteluun: Voiko rakastua ihmiseen jonka kanssa ei halua parisuhdetta?
Hmm, huomaan kallistuvani Randen puolelle tässä. Ollaan samanlaisia höppänöitä kummatkin. Ja perusarkihan on ihan parasta :) Jos se on hyvää, niin on aika monia muukin asia suorastaan loistavasti :) Tosin en tiedä osaisinko enää tutustua ihmiseen niin syvästi että voisin viettää perusarkea kenenkään
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Vastasi keskusteluun: Voiko rakastua ihmiseen jonka kanssa ei halua parisuhdetta?
Oikeastaan kun ajattelen tilannettasi, mullehan kävi aikoinaan aika samalla lailla. Etäsuhde palstalaiseen, seksisuhde ja myöhemmin parisuhde. Ja rakastuminen. Teillä on liimanne. Se tietysti viehättää ja koukuttaa. Mutta rakastamiseen kuuluu aika paljon muutakin. Otan toisenlaisen esimerkin mitä muut
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Kommentoi keskusteluun: Voiko rakastua ihmiseen jonka kanssa ei halua parisuhdetta?
Voi sua kettuseni. Jos kellekään, niin sulle soisin rakastumisen. Ja perheen. Olisit taatusti aivan mahtava isä. Siltä minusta ainakin tuntuu. Mutta rakatimenkaan ei aina vaadi perhettä. Ei edes "tavallista" parisuhdetta. Minä, joka olen elänyt monta elämää ja monta polkua, olen rakastanut monia ihmisiä.
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Vastasi keskusteluun: 9 vuotta Liskon lähdöstä
Onko siitä jo 9 vuotta? Muistan sen melkein kuin eilisen. * Halaa pitkään ja lujaa Buddykuomaa* Jollain tavalla ymmärrän kun kivut vievät elämänhalua. Mulla kun oli ongelmia kaularangan kanssa, hermokivut olivat sietämättömiä. Onneksi jäivät leikkauspöydälle lopulta, mutta tulee tuo selkäkin vielä
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Vastasi keskusteluun: Kesäloman ajankohta
No nyt pidin muutaman viikon. Pihatöitä lähinnä. Liiallinen helle tosin täällä etelä-Suomessa. Heinäkuussa viikon meinasin löhötä maalla. Jos kutsutaan, niin mökille Puulalle. Elo-syyskuun lomalla taas piha- yms hommia. Reissaamista kahden paikan välillä. Ulkomaille tammikuussa. Eikä aina kannata tehdä
Suhteet > Sinkut
26.05.2024
Vastasi keskusteluun: Palstan paras ihminen?
Voi, kyllä miekin tykkään Pirpanasta. Sinusta myös Timppa. Mutta tykkään tosi monesta monesta muustakin. Ei oikein voi laittaa ketään paremmuusjärjestykseen. Miten joku voisi olla toista parempi? Ihmiset ovat lähinnä erilaisia, siksi he yksilöinä ovat kiehtovia. Halaankin nyt virtuaalisesti jokaista.
Suhteet > Sinkut
11.05.2024
Vastasi keskusteluun: Miltä tuntuisi jos palsta loppuisi kokonaan?
Kuvasit sanoillasi omatkin tunteeni Pirppis. Kyllä minäkin ikävöisin palstalaisia. Tai surisin sitä mahdollisuutta, etten kuule heistä enää mitään. Palsta itsessään ei ole mulle tärkeä. Mulle on aina eri palstoilla merkannut ihmiset jotka niissä käy. Ajatukset, tunteet, sanoitukset, kokemukset jne.
Suhteet > Sinkut
10.04.2024
Kommentoi keskusteluun: Jauhenlihan paperi?
Tekisit ilmoituksen itsestäsi.
Suhteet > Sinkut