ciccero
Vapaa kuvaus
Käyttäjän kirjoittamat viestit
05.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Persut jatkavat rikollisten hyysäämistä
Eloapinoiden kansalaistottelemattomuus eli lain rikkomukset ovat siis hyväksyttäviä.Nämä apinat voisivat matkustaa Taivaallisen rauhan aukiolle Pekingiin ja siellä vaatia hallitusta julistamaan ilmastohätätilan, sillä saisivat kansainvälistä näkyvyyttä.Voisivat otta tämän ruotsalaistyttösen mukaan maskotiksi.
Yhteiskunta > Maailman menoa
05.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Persut jatkavat rikollisten hyysäämistä
Näin pitäisi menetellä aika monen vierasmaalaisen kohdalla. Eli maassa maan tavalla tai maasta pois. Myös jos itse lähtenyt maasta toiseen maahan vapaaehtoisesti liittyäkseen terroristijärjestöön tai/ja kannattaa sen toimia, niin Suomen kansalaisuus pitäisi poistaa/perua ja maahan pääsy estään.
Yhteiskunta > Maailman menoa
05.10.2021
Vastasi keskusteluun: Sanna Ukkolassa, Markku Joki-Sipilä kertoo totuuden
Kaikkea se pelko teettää. Varsinkin ns. vanhat puolueet pelkäävät, että hyvävelisopimukset eli virastojen/hallitusten johtajapaikkojen jakaminen ei tule enää onnistumaan vanhan kaavan mukaan. Esim. Kela on keskustan, Opetushallitus demarien jne....... Vaan virkoihin palkattaisiin paras hakkija. Eikä
Yhteiskunta > Maailman menoa
05.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Persut jatkavat rikollisten hyysäämistä
Sananvapaus on aina kuulijan tai lukijan tulkinta. Esim. käräjäoikeudessa ei tule tuomiota, mutta hovi-oikeudessa tulee tai sitten käy toisinpäin. al-Taae vastaan ei nostettu syytettä, koska syyttäjä tulkitsi asian niin ja taisi muutenkin olla poliittisesti samanlainen demari ajatusmaailmaltaan tämä
Yhteiskunta > Maailman menoa
05.10.2021
Vastasi keskusteluun: Persut jatkavat rikollisten hyysäämistä
Suomi on vapaa maa! Täällä saa jopa vapaasti kulkea yhteen maailman vaarallisempaan terroristijärjestöön kuluneet jäsenet ja heidät jopa yhteiskunta elättää, sekä käy hakemassa maahan. Oikeusvaltio ja arvopohja nääs....
Yhteiskunta > Maailman menoa
05.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Ovatko persujen kannattajat heterogeeninen ryhmä?
On niillä nykyään jopa kolme yhdistävää tekijää: hiilidioksiinipäästöt, kannabis vapaaksi ja matuja lisää......
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
05.10.2021
Kommentoi keskusteluun: MOT: persuille (oikeistopopulisteille) rahaa Kremlistä
Onks Veijo vielä posessa kyselevät ex- demarit huolestuneena,. Syyttäjät aikovat tälle Veijolle vaatia 10 vuoden vankeutta. Jos hyvin käy ja tuomarit koostuvat pääosin suvakeista, niin Veijo voi selvitä ehdollisella. Perusteena käytetään hyväksi havaittua tapaa, eli tapaus on saanut kohtuutonta julkisuutta.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
05.10.2021
Vastasi keskusteluun: MOT: persuille (oikeistopopulisteille) rahaa Kremlistä
Suomen edustajien valta Eu:n parlamentin päätöksen teossa ja niihin päätöksiin vaikuttaminen on vähäinen, jopa olematon. Paljon suurempi vaikutus on näillä Kremlin "työrukkasilla" Aho ja Lipponen mitä ne viestivät esim. Suomesta Kremliin ja sieltä tänne hallitukselle. Vihervassarit ovat joka asiassa
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
05.10.2021
Kommentoi keskusteluun: MOT: persuille (oikeistopopulisteille) rahaa Kremlistä
Höpö, höpö ! Kysy Aholta ja Lipposelta kuka niille korvaa kulut kun ne lobbaa Kremlin puolesta Kremlille tärkeistä asioista esim. Suomessa.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
05.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Ovatko persujen kannattajat heterogeeninen ryhmä?
Varsinkin vihreissä kusipäisyys on yhdistävä tekijä.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
05.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Onko Purralla paineita?
Haista sinä vihervassari paska. Luotan paljon enemmän näiden erin instanssien julkasemiin talousuutisiin. Esim. PT:aan ja Etlaan. Hallituksen toimet eivät ole lisänneet yhtään työpaikkaa, Saarikon 110 milj.€ budjettiin saama rahoitus työllisyyden lisäämiseksi julkiselle puolelle on koko luokaltaan vitsi,
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
05.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Onko Purralla paineita?
Se ei tue millään tavoin Suomen noususuhdanneta, että vihreät haluavat tänne lisää yhteiskunnanvaroilla elätettäviä ETA-alueen ulkopuolelta tulevia muslimitaustaisia "pakolaisia". Suomi "ruokii" globaalia noususuhdannetta 6,6 miljardilla € ja saa takaisin 2,1 miljardia €. Nykyhallituksen neuvonantajat
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
04.10.2021
Vastasi keskusteluun: Islamin uskoiset elävät muiden keksinnöillä
Suomen hallituksen antamien tietojen valossa muslimipakolaisissa on paljon hyvin, sekä korkeastikoulutettuja tulijoita.Kun katsoo uutiskuvia esim. Israelista, kun palestiinalaiset tekevät raketti-iskuja Israeliin, niin on siellä ainakin rakettitieteen osaajia oltava huomattavasti, sekä räjähdysaine
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Islam
04.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Muslimien määrä kasvanut - raiskaukset lisääntyneet
Karman laki voi olla säälimätön myös ministerinkin kohdalla.
Yhteiskunta > Maahanmuutto
04.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Panama papers - Paratiisin paperit vai Pandoran lipas?
Venäjältä on aina tullut hyviä shakin pelaajia. Kaasuputken rakentaminen Saksaan on hyvä osoitus tästä. Saksa on omassa energiapolitiikassaan maalannut itsensä nurkkaan, kun siellä ydinvoimalat sekä hiilivoimalat ajetaan alas nopealla aikataululla. Eli tavallaan Venäjä rahoittaa Saksalta saaduilla tuloilla
Yhteiskunta > Maailman menoa
04.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Onko Purralla paineita?
Yrittäjät ja vientiteollisuus tietävät, ettei hallituksella ole osaa eikä arpaa talouden "nousukiitoon", vaan sen takana on globaali noususuhdanne. Vihervassarien taloudellinen tietämys/käsityskyky ei ole yhtään parantunut tai oppinut punapääoman taannoisesta romahtamisesta 90 luvun alussa.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
03.10.2021
Vastasi keskusteluun: Onko Purralla paineita?
On näillä puolueiden puheenjohtajilla eroja Saarikko yrittää olla tekopirteä optimisti, Ohisalo on fanaattinen kuin Hitleri , samaa linjaa edustaa Andersson vähä hillitymmin. Henriksson on väritön taustalle jäävä, mutta pakollinen hallitukselle. Marinille riittää kun on vain edustava ja muistaa neuvonatajien
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
03.10.2021
Kommentoi keskusteluun: Persujen lopun alku
Tutkimusten mukaan persut ovat yleispuolue jonka kannattajissa on sekä herroja, että narreja. Myös koulutustaustaltaan laidasta, laitaan peruskoulutasolta yliopistotasolle löytyvät äänestäjät. Seuraavien eduskuntavaalien teema on kaikille puolueille tärkeä ja kuka saa siinä viestinsä parhaiten tuotua
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
03.10.2021
Vastasi keskusteluun: Haluatko muutoksia - äänestä vihreitä
Suomelan valinta on keskustalle "siunaus" maakuntavaaleja ajatellen. Samoin eloapinoiden riekkuminen teeman "ilmastohätätilan" julistaminen Suomeen. Tämä eloapinalauman viestin mittakaava on naurettava, kun vertaa Suomen osuutta maailman hiilidioksiinipäästöihin eli puhutaan promilleista.
Yhteiskunta > Maailman menoa
03.10.2021
Vastasi keskusteluun: Muslimien määrä kasvanut - raiskaukset lisääntyneet
Ohisalon uusi olostulo on maahanmuuttajataustaisten perheenyhdistämisen helpottaminen. Eli kun Suomeen tulee/lähetetään ns. ankkurilapsi turvapaikanhakijana, niin tämän lapsen sukulainen pääsisi Suomeen vaikka sillä olisi rankka rikollistausta. Jopa Migri on suhtautunut tähän Ohisalon aloitteeseen kielteisesti.
Yhteiskunta > Maahanmuutto