Sananvapauttaja
Vapaa kuvaus
Käyttäjän kirjoittamat viestit
31.03.2020
Vastasi keskusteluun: Olenko uskonnon uhri?
Täsmäytys keskustelun aloitukseen. En ole uskonnon uhri siinä mielessä, että koskaan minuun pystyisivät ideologisella kannalla vaikuttamaan. Olen sen verran vahva henkilö että mikään henkinen painostus tai aivopesu ei kohdallani onnistu eikä ole koskaan onnistunut. Haluan vaan tuoda esille myös tämän
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Uskontojen uhrit
30.03.2020
Vastasi keskusteluun: PUTKIREMONTIN TIEDOITUSTILAISUUS Sleyn Lahden Lutherin kirkon malliin
Tiedoitustilaisuudessa pyysin tietoja kilpailutuksesta. Niitä en ole kuitenkaan vielä saanut kahteen viikkoon. Kysynkin miksi asioita pitää salailla? Tätä salailua ja kieroilua on vuosien varrella tapahtunut paljon. Se, että joudun yleisesti näitä tuomaan esille on, että kirkko pyrkii myös kaikella tavalla
Koti ja rakentaminen > Isännöinti ja huoltoyhtiöt
30.03.2020
Aloitti uuden keskustelun: PUTKIREMONTIN TIEDOITUSTILAISUUS Sleyn Lahden Lutherin kirkon malliin
Olen pannut merkille seurattuani 70-luvun vaihteesta lähtien kuinka nykynuoret koulunpenkiltä juuri päässeet hoitavat ammattitaitoisesti tiedoitustilaisuudet ja kokoukset yritysten edustajina. Ovathatpahan sitten mitä sukupuolta tahansa. Toisin on varmaankin Sleyn ja Lahden Lutherin kirkon hoitamissa
Koti ja rakentaminen > Isännöinti ja huoltoyhtiöt
26.03.2020
Aloitti uuden keskustelun: Olenko uskonnon uhri?
Sleyn ja Lahden Lutherin kirkon sananvapaus. Onko arvostelu Sleyn ja Lahden Luther kirkon kiinteistöyhtiötä kohtaan sallittua? Mihikään kysymyksiin ei vastata maileissä eikä yhtiökokouksissa. Ei paikkaa missä arvostelun suoritaisi. Isännöijä ja hallitus eivät vastaa. Monta vuotta olen yrittänyt. Jos