Perusnuori
Vapaa kuvaus
Vastustan Suomea hallitsevaa hyvä veli verkostoa. En pidä ruotsia tarpeellisena kielenä virallisessa tarkoituksessa.
Kansalaisten pitää saada vapaasti valita ruotsin tilalle suurempi ja merkityksellisempi kieli toiseksi vieraaksi kieleksi.
Pohjoismainen yhteistyö ei vaadi ruotsin osaamista. Suomalaiset ja muut scandinaavit hallitsevat erinomaisesti englannin. Suomenkieli on ainutlaatuinen ja Suomen valtion ja suomalaisten täytyy uhrata kaikki voimavarat suomen säilyttämiseen. Suomalaisten tuleekin ottaa huomioon kaikessa toiminnassaan myös kieliasia.
Ruotsinkieliset tekevät hankintansa ruotsinkielisiltä tuottajilta. Suomenkielisten pitää ottaa sama käytäntö.
Mikäli ostat esimerkiksi vihanneksia tarkista, että tuottaja on suomenkielinen.
Käyttäjän kirjoittamat viestit
16.07.2019
Vastasi keskusteluun: Viro menee Suomesta ohi ja lujaa!
Vihervasemmisto ei ymmärrä vieläkään, että meitä käytetään hyväksi. Kulttuurin rikastuttajat haetaan kehitysmaista. Mikäli he työllistyvät niin ainoa vaihtoehto ovat matalapalkka alat, joilla on työttömyyttä jo ennestään.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
16.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Viro menee Suomesta ohi ja lujaa!
Irakista tai musta muslimimaasta miehen ottavat naiset eivät suostu muuttamaan aviomiehensä maahan. Ainoastaan isis terroristit lähtivät. Nyt itketään, että heidät pitäisi noutaa takaisin. kummallista?
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
16.07.2019
Vastasi keskusteluun: Viro menee Suomesta ohi ja lujaa!
Suomessa lupaillaan vappusatasia ja jätetään äänet saatuaan antamatta. Pride-paraateja järjestetään ja tuhlataan rahat maahanmuuttjiin. Virrossa, Puolassa ja Unkarissa hoidetaan kansalaisille parempia elinolosuhteita. Nämä maat eivät ole EU:n mallioppilata, kuten Suomi. Suomessa järjen ääntä kuuntelee
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
16.07.2019
Vastasi keskusteluun: Sananvapaus ei toteudu Suomessa!
Yle ja muu media ei palkkaa toimittajiksi vihervasemmistolaista sinisilmäistä politiikkaa ja monikulttuuria vastustavaa toimittajaa. Kansa maksaa Yle:n toiminnan, mutta eliitti päättää ohjelman sisällön.
Yhteiskunta > Maailman menoa
16.07.2019
Aloitti uuden keskustelun: Sananvapaus ei toteudu Suomessa!
Mummoja tuomitaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vaikkei heidän sanomisillaan ole merkitystä. Suomessa on pyhiä lehmiä, joista ei saa sanoa. Li Andersson väittää, että Suomessa on lehdistön vapaus. Vapaus on näennäinen, koska toimittajan on pysyttävä tarkasti hyväksytyissä asioissa, jos haluaa
Yhteiskunta > Maailman menoa
16.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Hieno paraati ja upea Johtaja Antti Rinne!
Tynkkysellä oli tärkeämpää tekemistä. Hän ei ollut marssilla, missä ihmiset huutelivat hävyttömyyksiä.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Suomen sosialidemokraattinen puolue
16.07.2019
Vastasi keskusteluun: Palsta on hyvä todiste maan kaksikielisyydestä.
Ruotsinkielisten DNA on peräisin venäläisiltä maahanmuuttajilta.
Yhteiskunta > Politiikka > Kielipolitiikka
16.07.2019
Aloitti uuden keskustelun: Viro menee Suomesta ohi ja lujaa!
https://yle.fi/uutiset/3-10866814 Virooon ei ole haittamaahanmuuttoa, vaan omat kansalaiset palaavat Suomesta kotiin. Viro ei myöskään lähetä rahojaan Afrikkaan tuhlattavaksi he käyttävät itse. Virolla ei ole Ahvenanmaan tapaista itsemääräämisaluetta viemässä rahaa budjetista. Viro kouluttaa ihmisensä
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
16.07.2019
Vastasi keskusteluun: Hieno paraati ja upea Johtaja Antti Rinne!
Pride marssilla ei perussuomalaisia ollut. Heillä oli tärkeämpää tekemistä.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Suomen sosialidemokraattinen puolue
15.07.2019
Aloitti uuden keskustelun: Lentohäpeää!
Suomalaisista politiikoista luultavasti eniten lomalentomaileja on Pekka Haavvostolla. Hän on vuosikymmenet lentänyt Etelä-Amerikkaan ja muihin kaukomaihin aina lomillaan.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Vihreä liitto
15.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Palsta on hyvä todiste maan kaksikielisyydestä.
Todellinen äidinkieli löytyy DNA testin kautta.
Yhteiskunta > Politiikka > Kielipolitiikka
15.07.2019
Vastasi keskusteluun: Varusmiespalvelu!
Perussuomalaisten kannatus kasvaa jatkuvasti.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
15.07.2019
Vastasi keskusteluun: Anna-Maja Henriksson (SFP )besöker orter
A-M Henriksson piti huonon ja lapsellisen puheen Porissa.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Suomen ruotsalainen kansanpuolue
15.07.2019
Vastasi keskusteluun: Liikkumisen tarvetta vähennettävä!
Rajat kiinni vie kohti hiilineutraalisuutta ja estää ilmastoa lämpenemästä. Koulutuksessa on ppanostettava juuri suomalaisiin, jotka asuvat Suomessa.. Muualta tulevia ei tarvitse kouluttaa. Ruotsia ei kannata opetella.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
10.07.2019
Vastasi keskusteluun: Palsta on hyvä todiste maan kaksikielisyydestä.
Suomenruotsalaiset voivat nyt helposti ilman kallonmittausta tehdä My Heritage Dna-testin ja todistaa, etteivät ole suomalaisia. Dna-testi pitäisi liittää osaksi äidinkieli määrittelyä. Mikäli sukusi ei ole Ruotsista, niin äidinkielesi on suomi.
Yhteiskunta > Politiikka > Kielipolitiikka
10.07.2019
Vastasi keskusteluun: Palsta on hyvä todiste maan kaksikielisyydestä.
Suomenruotsalaiset voivat nyt helposti ilman kallonmittausta tehdä My Heritage Dna-testin ja todistaa, etteivät ole suomalaisia. Dna-testi pitäisi liittää osaksi äidinkieli määrittelyä. Mikäli sukusi ei ole Ruotsista, niin äidinkielesi on suomi.
Yhteiskunta > Politiikka > Kielipolitiikka
10.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Palsta on hyvä todiste maan kaksikielisyydestä.
Kännykän kordinaatit kotipaikaksi näyttävät nyt Kauniainen, Grankulla. Toki saattaa muuttua hyvin pian, koska työmatkaruuhka syksyllä ottaa päähän.
Yhteiskunta > Politiikka > Kielipolitiikka
10.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Varusmiespalvelu!
Saiko Carl Haglund vapautuksen kaikesta palveluksesta sukulais tai tuttava lääkärin todistuksella?
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Perussuomalaiset
10.07.2019
Vastasi keskusteluun: Hieno paraati ja upea Johtaja Antti Rinne!
Perussuomalaiset on Suomen suosituin puolue, joten heitä näkyy kaikkialla. Stafettkarnivalen on luultavasti ainut tapahtuma, missä heitä ei todellakaan näy. Ruotsi on Suomessa turha kieli.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Suomen sosialidemokraattinen puolue
10.07.2019
Kommentoi keskusteluun: Hieno paraati ja upea Johtaja Antti Rinne!
Tynkkynen on ihan kunnon Perussuomalainen ei siitä ole epäilystä. Stefan Wallin on RKP:n entinen kansanedustaja ja esittää äänestäjilleen kunnon perheenisää.
Yhteiskunta > Politiikka > Puolueet > Suomen sosialidemokraattinen puolue